Tänään haluaisin puhua siitä, mistä Jumala on mulle viime päivät puhunut: Häneen luottamisesta vaikeuksienkin keskellä ja lapsenuskosta. Kuten edellisessä kirjoituksessa totesinkin, olen elänyt suurten ahdistusten keskellä. Puristava ote rinnassani ja vatsassani on tuntunut estävän jopa hengittämisen. Sitä alkaa hätääntyä ja räpiköimään "Jumalani, Jumalani oletko minut hyljännyt?" On ihan hukassa.
Sain kuitenkin ilmestystä asiaan. Saatana tuntee minut hyvin, ja tietää siis parhaat keinot hyökätä kimppuuni. Olen aina ollut valittaja. Aiai, nyt koskee jalkaan. Aiai sattuu joka paikkaan. Pää on kuin katujyrän jäljiltä. Oikeita asioita, mutta miksi valitan? Valitus saa minut puhumaan ilmoille saatanan asiaa. Nyt kun olen ollut käpertyneenä omaan ahdistukseeni, en ole edes odottanut Jumalan toimivan hyväkseni.
Jumala sanoi kuitenkin minulle: luota ainoastaan. Luota mitä? Ei näy mitään mihin pitäisi luottaa kun kaikki on ihan päin persettä. Luota. Tajusin, että en ollut antanut Jumalalle hallintavaltaa. Olin ahdistunut ahdistuksista lisää ja vaipunut epätoivoon. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin 20. luvussa ja 29. jakeessa näin:"
"Sen tähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" Puhuttelevaa. Mitä uskoa Jumalalle todistaa se, että seurakunnassa nostaa kädet ja sanoo pyhäpyhä, mutta kotona kiusausten keskellä räjähtää tai lankeaa kuuntelemaan vihollisen sanoja? Se on epäuskoa. Jumala odottaa meiltä uskoa silloin, kun ei siltä tuntuisikaan. Rauha seuraa perässä.
Viime yönä heräsin kesken unien. Minulla on ollut jo kauan uniongelmia, ja tässä kohtaa tavallisesti olisin mennyt paniikkiin: mitä jos en saakaan enää unta - jokainen minuutti lepoa on minulle arvokas. Tällä kertaa pyysin kuitenkin sieluani rauhoittumaan. Jumala varmasti saa minut rauhoittumaan ja taas nukahtamaan, jos niin haluaa. Muutoin saan ainakin hyvää aikaa jutella Hänen kanssaan. Aloin haaveilemaan siitä, miten olisin kerällä Taivaan Isän sylissä ja hän tuudittaisi minua uneen kuin pikkuvauvaa. Ajatus alkoi naurattaa, täysi-ikäinen nainen vauva-asennossa. Jumala huomautti minulle kuitenkin että "niin, mutta lasten kaltaistenhan on Jumalan valtakunta." Ainiin. Aloin muistella tuttua Raamatunpaikkaa Jeesuksesta ja äideistä, jotka toivat lapsiaan Jeesuksen tykö.Totta, Jeesushan nuhteli opetuslapsia, jotka estivät äitejä kantelemasta pilttejään Jeesuksen syliin, sanomalla "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta." Minkälaisia lapset sitten ovat, että muiden pitäisi ottaa mallia? Luottavaisia. Vilpittömiä. Lapsihan uskoo kaiken, mitä isä tai äiti sanoo. Sitä Jumalakin meiltä odottaa. Lujaa luottamusta siihen, että Hän hallitsee. Ei tarvitse turhia kysellä. Vain luottaa.
