Aurinko ei laske ehkä koskaan

OI SITÄ TUNNELMAA, kun pääsee kunnon leirintäalueelle! Pari päivää sitten menimme Inariin Uruniemen camping-alueelle. Sen keskellä sijaitsee isäntäperheen omakotitalo, jota reunustavat ihanat kesäkukat, aluetta ympäröivät pienet metsiköt, viihtyisät saunarakennukset,  kioskit ja järvi. Pitkiä rantaviivoja, kalliota, kiviä, hiekkaa ja laitureita. Ympärillä pulppuaa     ranskan, zekin, saksan ja muiden kielien iloinen sekamelska. Kaikki nyökkäilevät ja hymyilevät toisilleen. 

UUSI KUVA ON liian kevyt pitkälle heitettäväksi. Lisäpainoa kaivattaisiin, ei vain ole ihan käden ulottuvilla. Hetken murehdittuani vaihdan virveliin merikalastuksessa käytettävään vieheeseen, ja heitän pitkälle. Aurinko paistaa lämpimästi pitkälle laiturille. Suljen silmäni ja huokaisen, tämä se vasta on elämää. Niin lämmintä. Kun on monta päivää viettänyt hyisellä jäämerellä, alkaa arvostaa hellettä ja ihanaa rantasaunaa. Yritän kelata, mutta koukku on jäänyt kiinni johonkin. Vedän rannalle siimanpätkän, jossa on kiinni hieno viehe lisäpainojen kanssa. Ei voisi ehkä onnekkaammin sattua.

  RANSKALAISET OVAT ILOISTA kansaa. Naureskellen seuraan vierestä, kun he pystyttivät monen metrin pituiset pöydät värikkäine liinoineen jättimäisten asuntoautojensa viereen. Pöydät ovat täynnä syötävää ja juotavaa. Vilkas rupattelu ja juhlinta kuuluu pitkälle yöhön. Naurua. Yksi mies jopa yrittää puhua meille ranskaa. Emme vastaa, hymyilemme vain ymmärtäväisesti. Mielestäni fransmannien pyykkinaruviritelmät kuvastavat loistavasti heidän värikästä kulttuuriaan. Iloisen sekalaista ja boheemia. Laura tykkää.

 ZEKKILÄISTEN BUSSIKUSKI MYI limonaadia tavaraluukusta. Matkustajilleen, sanoi isä. Aina, kun kävelin ohitse, mies nyökkäsi ja hymyili. Kävelin aika monta kertaa. Mielestäni zekki kuulostaa ihan saksan ja venäjän sekoitukselta. 

 LAPISSA AURINKO EI laske 66 päivään kesällä. Poika lähti valkoisella veneellä kalaan riuskin ottein. Tomera isäntätalon poika, veikkailimme suureen ääneen laiturilta käsin. Puolenyön aikaan poika oli tullut takaisin. Kävelin viereen, ja kysyin kohteliaasti vastako poika oli tullut kalasta. Ei vastausta. Ilmekään ei värähtänyt. Nolostuneena muka kuvailin maisemia hetken, ja kun tarpeeksi aikaa oli mielestäni kulunut, luikin liukkaasti paikalta. Ei se kyllä  ollutkaan suomalainen. Sitä paitsi viereisen laiturin zekkiläiset taisivat huudella sille jotakin. Kummallinen puhumaton mies. Siitä sai hyviä kuvia.

VAIKKA LUPASIN EILEN kirjoittaa "kolmannen" postauksen, en sitä voinut tehdä, koska netti teki katoamistempun kesken kaiken! Se oli noin puolenyön aikoihin. Tein sen siis nyt. Pahoitteluni.
          Sataa. Väsyttää. Koko yön kuuntelin venäläisten miesten puhetta, ne ilakoivat automme vieressä. Sekaan oli eksynyt ainakin yksi suomalainen (tönköstä englannista päätellen) mies. Erotin sanat icehockey ja Finland.. 

HEI MUTTA KAPPAS, "pakolliset" tapahtunut-sillävälin-päivitykset on nyt tehty, ja voin muka keskittyä rauhassa suunnittelemaan tulevia postauksia. Ehkä vielä tänään, ehkä ei (riippuu saako täältä mitään kuvia, kun vaan sataa), mutta huomisesta eteenpäin tulee ainakin melkein kahden viikon virallinen tauko (menenhän leirille isoseksi). Ei auta valittaa, sieltä voi tulla materiaaliakin! Vaikkakin, matkojen ja leirejen jälkeen kuvien karsiminen koneella tuntuu samalta, kuin hikisten vaatteiden purkaminen laukuista. Yleensä tungen kaikki suoraan pesukoneeseen. Äiti ei kyllä tykkää tästä tavasta.

VOI KUNPA AURINKO ei laskisi ikinä.